Yltä ja alta-ympäristotaideteos

Vapaamuotoinen ympäristötaiteen tuotantoryhmä Strata-projekti on tuottanut Nancy Holtin Yltä ja alta (1998) ympäristötaideteoksen Nokian, Hämeenkyrön ja Ylöjärven yhteiseen rajakylään Pinsiöön. Yltä ja alta toteutettiin vuosina 1997-98 sorakuoppaan Pinsiön kylään vanhalle soranottoalueelle. Se on tarkoitettu tarkasteltavaksi sekä teoksen päältä että maan tasolta, niin sorakuopan pohjalta, siis ulko- ja sisäpuolelta, tunneleista, teoksen päältä kulkevalta polulta ja tarkkailemalla kolmen pyöreän lammen heijastamaa ympäristöä. Teos tunnetaan myös teletappimaana ja onkin laavuineen myös erinomainen retkikohde.
Teoksen nimi kuvaa sen kokemuksellista luonnetta: Yltä ja alta ohjaa kulkijan liikkumaan maanpinnan eri tasoilla, kurkistamaan, katsomaan, kuuntelemaan – ja ennen kaikkea havainnoimaan ympäristöä uudella tavalla. Holt oli kiinnostunut siitä, miten taide voi muuttaa tapaa, jolla näemme maiseman ja oman paikkamme siinä.